sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Paluu pimiöön

EDIT: Kuvattavan pyynnöstä postauksesta on poistettu asuntokuvat. 



Yksi tämän syksyn kohokohdista oli minulle analogisen valokuvauksen kurssi. Olen opiskellut analogista valokuvausta viimeksi keväällä 2012 ollessani opiston X kuvataidelinjalla. Kaksi vuotta on kuitenkin sen verran pitkä aika, että olin ehtinyt unontaa asioita. Kurssilla siis palautin mieleen jo aikaisemmin oppimani ja opin uutta.


Kurssin alussa kuvasimme kolmen hengen ryhmissä värilliselle filmille joukon kuvia, jotka olivat harjoitustehtäviä liittyen sommitteluun ja kameran asetuksiin (valotusajat, aukkokoko ym.). Nämä kuvat sitten digitoitiin ja katsottiin pikaisesti tunnilla läpi. Minun osuuteni tehtävässä oli häviävän pieni. Taisin painaa kameran laukaisinta pari kertaa peräti.

Yliopistolla kameroita on vähän, ja niistäkin osa epävarmoja. Niinpä pyysin exältä lainaan hänen isänsä filmikameran. Kyseinen kamera on melko alkeellinen järjestelmäkamera, mutta olen kuvannut sillä ennenkin, joten osaan käyttää sitä. "Oma" kamera helpottikin huomattavasti asioita. Kameraa käytti myös toinenkin henkilö vuosikurssiltamme, koska jaettu ilo on paras ilo, vai kuinka?

Ennen kuin kerron tehtävänannoista, palatkaamme ajassa pari vuotta taaksepäin opistossa otettuihin valokuviin.





Näistä kuvista mikään ei ole kurssityö, vaan nämä kaikki ovat ylimääräisiä kuvia. Kaksi ylintä on otettu samalla kameralla, jolla nytkin kuvasin. Kuten näkyy kuvat eivät ole järin hyviä, saati taidokkaasti vedostettuja. Ylin on palanut osittain puhki, toisessa on epämääräisiä täpliä jne.


Nyt saimme kurssilla kaksi tehtävää. Kunkin piti valita henkilö jota kuvaa. Ensimmäisessä tehtävässä kuvattiin 100 ASAn filmille kuvasarja henkilön elinympäristöstä. Opettaja ohjeisti, ettei elinympäristö saisi olla liian laaja. Kukin sai käyttää puoli filmiä, eli minä kuvasin samalle filmille kameran toisen käyttäjän kanssa. Toista tehtävää varten jokainen sai oman 400:n ASAn filmin. Mainittakoon, että 400:n ASA:n filmi on parempi, kuin 100 ASA:n filmi, joka tarvitsee enemmän valoa (iso aukkokoko) ja mielellään jalustan kuvatessa. Filmille tuli kuvata kuvasarja henkilöstä ja valita näkökulma, esim. työ tai opiskelu.

Koska kuvan sisältö on minulle tärkeä, minulle ei ollut aivan sama, ketä kuvaan. Esteettisyys ja merkityksellisyys ovat tärkeitä seikkoja. Halusin kuvata yhtä uutta tuttavuuttani, mutta oletin hänen kieltäytyvän, joten kysyin toista tuttavaa, joka ei sitten sanonut asiaan juuta eikä jaata. Päädyin sitten kuitenkin kysymään tätä ensimmäiseksi mainittua henkilöä kuvattavaksi, ja yllättäen hän suostuikin. 

Ensin suoritin kuvaukset tuttavani kotona. Käytin jalustaa jokaista kuvaa ottaessani. Otin myös jokaisesta kohteesta kaksi kuvaa aina eri arvoilla (aukko ja aika). Ongelmaksi meinasi koitua kuvattavan vähyys.. oma huoneeni on täynnä jos minkälaista krääsää, mutta kuvattavan asunto oli varsin kliininen.



Pinnakkaisia.



Lopulta valitsin kaksi kuvaa, joista tein suurennetut vedokset. Ensimmäiseksi valitsin kuvan eteisestä. En pitänyt kuvaa järin mielenkiintoisena, mutta ajattelin, että ovi mahdollistaisi asunnosta poistumisen muotokuvia kuvatessa, Tarkoitus kun oli, että ympäristö- ja henkilökuvista muodostuisi yksi kuvasarja, jonka tuli olla johdonmukainen. Toinen valitsemani kuva on peilin kautta otettu kuva, jossa näkyy osa keittiötä. Peili oli mielestäni asunnon mielenkiintoisin esine, joten halusin ehdottomasti hyödyntää sitä valokuvia ottaessani.

Tehtävän toisen osan kuvat valokuvasin kahtena eri päivänä. En osannut päättää, haluaisinko kuvata mallia sisätiloissa vai ulkona, joten päätin kuvata puolet ja puolet filmistä. Ensin kuvasin asunnossa otetut kuvat. Koska peili kiehtoi minua edelleen, pyysin (lue: käskin) tuttavaani istuutumaan peilin eteen lattialle ja katsomaan itseään peilistä. Outoa oudon vuoksi, joskin minulla oli taustalla myös ajatus siitä, mitä valokuva kertoisi kuvattavasta. 


Tähän väliin pahoittelen kuvien kökköä sensurointia. 





Kuvasin hänet myös lukemassa kirjaa sohvalla ja pukemassa ulkoiluvaatteita ylleen eteisessä. Mielenkiintoisin osuus oli kuitenkin kuvaussessio pöydän ääressä. Olin ottanut tavoitteekseni saada tuttavastani edes yhden kuvan, jossa hän hymyilee. Tiesin, että se olisi helpommin sanottu kuin tehty, sillä hän ei viihtynyt kameran edessä. En itsekään hymyilisi, jos joku käskisi. Kuva piti ottaa "salaa". Niinpä istutin tuttavani pöydän ääreen, istuin itse vastapäätä ja asetin kameran valmiiksi. Juttelimme niitä näitä ja välillä räpsin ottaa kuvia. Kuvasin kuuden kuvan sarjan, ja parissa kuvassa hän hymyilee. Oli upeaa katsoa pinnakkaisista, miten huima ero ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä olikaan. Mikäli oikein muistan, ennen viimeistä kuvaa paljastin, millaista kuvaa olin tavoitellut, mikä sitten hymyilytti malliani. Minä otin valokuvan, ja niin sain kuvan, jonka halusin. 


Myöhemmin samalla viikolla kuvasimme ulkokuvat. Olin toivonut lumisadetta, ja sen sainkin. Harmi vain, että lumisade loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, joten vain ensimmäisessä kuvassa sataa lunta. Tai pikemminkin räntää. Kuten sisällä otetuissa kuvissakin, käytin jälleen jalustaa. Oli kylmä, joten pyrin ottamaan kuvat mahdollisimman nopeasti. Selvisimme pois puistosta noin tunnissa.


Nähtyäni pinnakkaiset päätin käyttäväni vain asunnossa otettuja henkilökuvia: peilikuva, lukemiskuva ja hymyilykuva. Opettaja oli kuitenkin toista mieltä. Minä, kuten moni muukin ilmeisesti, oli ajatellut tehtävänannon aivan eri tavalla, kuin piti. Opettaja halusi kuviin actionia, kun taas minun kuvani olivat pysähtyneitä ja nimen omaan muotokuvia, kuten tehtävänannossa mainittiin. Kameraan katsominen oli huono juttu. Opettaja valitsi kuvasarjan minulle: yksi kämpässä pöydän ääressä otetuista kuvista, joka on vieläpä epätarkka ja kaksi ulkokuvaa, joista ensimmäisessä malli istuu penkillä ja toisessa kokeilee jäätä jalallaan.


Tästä kuvasta pidän itsekin. Ainoa kuva, jossa lumisade näkyy.

Suosikkikohtani kuvasta. Ihanaa rosoisuutta ja vähän sellainen teinimeininki. 






Niin siis syntyi angstinen kuvasarjani, joka alkaa siitä, kuinka nuori mies katselee ulos ikkunasta, menee puistoon mietiskelemään ja päätyy lopulta epätoivoiseen tekoon, eli kävelemään pettävälle jäälle. 


***


Mitä valokuvien tekemiseen tulee, niin pimiössä tapahtuu yhtä sun toista. Sen sain huomata perjantaina, kun olin vedostamassa suosikkikuviani itselleni muistoksi ja tuttavalleni annettavaksi.

Sen jälkeen, kun kuva on valotettu valokuvapaperille, se laitetaan kehitteeseen. Nimensä mukaisesti kuva kehittyy paperille kehitteessä. Mikäli kehite on vanhentunut, eli sillä on tehty jo paljon kuvia, tulee kuvista harmaampia kuin pitäisi, tai mustat kohdat saattavat jäädä haaleiksi. 

Kun kuva on kehittynyt, valokuva laitetaan veteen, joka toimii keskeytteenä. Keskeytteen jälkeen on vuorossa kuvan kiinnitys. Jos kiinniteaine on vanhentunutta, saattaa kuvaan tulla violettejä täpliä..




Hemaiseva violetti täplä oikein näkyvällä paikalla..



Erääseen kuvaan puolestaan tuli keltaisuutta. En ole aivan varma, mistä se on sitten tullut. Mahdollisesti kehitteestä.





Joskus kuvista paljastuu myös ikäviä yllätyksiä. Sellaisia ovat esimerkiksi filmiin joutuneet roskat, jotka näkyvät ikävästi valokuvissa. 

Kyllä ärsytti kun huomasin.
Kaikesta huolimatta pidän analogisesta valokuvauksesta. En ole siinä järin hyvä, käsin tekeminen on enemmän minun juttuni, mutta silti. Mikäli joskus saatte tilaisuuden kokeilla analogista valokuvausta, etenkin kuvien tekemistä itse pimiössä,  kannattaa ehdottomasti tarttua tilaisuuteen. 



***



Jake Bugg - Simple As This



Went looking for reverence

Tried to find it in a bottle

And came back again

High on a hash pipe of good intent

But it only brought me down

Tried institutions of the mind and soul
It only taught me what I should not know
Oh and the answer well who would have guessed
Could be something as simple as this
Something as simple as this

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kesä, eikä mitään tekemistä




Aika kerrata kesän tapahtumat.


***


Oltuani kesäloman alussa pari viikkoa Rovaniemellä, matkustin kotiseudulleni ja työt alkoivat. Vastoin kaikkia odotuksiani sain kaupungilta työpaikan näyttelynvalvojana. Sain paikan nykyisten ja aikaisempien opintojeni ansiosta.

Kyseessä oli erään arvostetun taidegraafikon näyttely. Olin mukana pystyttämässä näyttelyä, mikä oli hyvin opettavaista. Kirjoitin teosluettelon ja seurasin taiteilijaa ympäri näyttelyä ja yritin kirjoittaa muistiin mahdollisimman paljon tietoa yksittäisistä teoksista.

Pääasiassa työni oli näyttelyssä istumista. Kun kävijöitä ei ollut, luin kirjoja. Hoidin myös teosvaraukset ja vastailin kävijöiden kysymyksiin. Muutaman kerran pääsin pitämään opastetun kierroksen, jota varten olin kirjoitanut itselleni kattavan listan, joka sisälsi eri tekniikat, teosten nimien suomennokset (nimet ranskaksi, italiaksi, englanniksi ja ruotsiksi) ja mahdolliset merkitykset (useat nimet Raamatun henkilöiltä).

Mainittakoon, että sain taiteilijalta yhden vedoksen omaksi kehysten kera. Kuva samanlaisesta grafiikanvedoksesta löytyy tätä klikkaamalla. 




Eräänä päivänä näyttelyn vieraskirjaan oli ilmestynyt ruma sana lastenelokuvaillan jäljiltä.




Ruma sana peitetty!



Joskus vapun tienoilla saatoin mainita erään vuosikurssilaisemme keppihevosen, Jorman. Se oli minun luonani kesän. Sille tehtiin Facebook-profiili, jota sitten päivittelin Jorman apuna..














Olin tänäkin vuonna mukana taideyhdistyksen kesänäyttelyssä. Sain yhden maalauksen peräti myytyäkin vastoin odotuksiani. Kyseessä oli opistossa vuoden 2011 lopussa maalaamani hirvitys.




Jostain syystä minun ei juuri tehnyt mieli maalata, mutta pakotin itseni maalaamaan kaupallisen vasikkamaalauksen näyttelyyn. sitä ei ostettu, enkä kyllä ollut siihen järin tyytyväinenkään.








Kuten tekstistä voi päätellä, kesäni oli varsin tapahtumaköyhä. Hieman ennen paluutani Rovaniemelle käväisin Helsingissä.


***

Kuka muistaa vielä raivostuttavan erikoisen kämppikseni?

Kun palasin Rovaniemelle, kämppis ilahdutti minua poissaolollaan. Keittiössä odotti lappu, jossa oli jotain mussutusta siitä, kuinka hän muka joutuu siivoamaan minun jälkiäni (aina, kun huomautan hänen sotkuistaan, hän alkaa syytellä minua sotkemisesta). Olin tosin kesän alussa jättänyt roskat viemättä. Ihan vain vittuillakseni.

Kämppis palasi vasta lokakuussa, ja ihanan yksinvaltijuuteni aikana ehdin laatia siivousvuorolistan ja yksityiskohtaisen selostuksen siitä, mitä viikottaiseen siivoukseen kuuluu (mm. maininta siitä, että keittiö pitää imuroida ja että harja ei ole imuri). Lisäksi vielä ohjeet päivittäisestä ylläpitosiivouksesta, kuten tahrojen puhdistaminen ym. Eikös vain kämppikseni jättänyt asiasta lapun keittiöön, vaikka oli hetki sitten minut nähnyt. Ei uskaltanut sanoa kasvotusten, mutta otin asian puheeksi nähdessäni hänet yläkerran varastokopeilla. Kämppis syytteli minua taas sotkemisesta, koska ei tapansa mukaan kestä kritiikkiä. Huomautin, että esim. mehuläikät lattiassa eivät voi olla minun, koska en juo mehuja, toisin kuin hän. Kämppis on kunnostautunut siivoamisen suhteen sen verran, että siivoaa nykyään siivousvuoroillansa ja muistaa pyyhkiä murut pöytätasoilta. 

Uusi kämppis olisi silti aika jees. Yksiötä olen hakenut, mutta vuokra nousee, ja tämän soluhuoneen vuokra alkaa lähennellä jo yksiön hintoja, joten yksiöön minulla tuskin on varaa, vaikka sellaisen saisinkin.


***




The Radio Dept. - Strange Things Will Happen



Today was a pretty day

Autumn comes with
These slight surprises where your life might twist and turn
Hope to unlearn
Strange things will happen
If you let them come around and stick around


torstai 6. marraskuuta 2014

..ja minun maailmani on harmaa






Onko siellä ketään?

Monen kuukauden blogihiljaisuus päättyy nyt.

Tämän postauksen pyhitän (lähes) kokonaan yksityiselämälleni ja ihmissuhteilleni. Myöhemmin kerron sitten tarkemmin kesätöistä ja syksyllä olleista kursseista.


***

Oltuani yli kaksi kuukautta poissa kotoa, entisellä kotipaikkakunnallani, aloin toden teolla kaivata takasin Rovaniemelle. Monet puhuvat kotiseudulleen matkustamisesta kotiin lähtemisenä, mutta minun kotini on pohjoisessa. Tietyllä tapaa koen, että minulla on täällä ikään kuin toinen perhe, joka koostuu minulle tärkeistä ihmisistä. Tunne ei varmasti ole kaikkien puolelta molemminpuolinen, ja siksi ajatustapani on typerä. Koen, tai ehkä pikemminkin koin, että minulla oli kaksi perhettä

Helmikuun jälkeen aina kesään asti elämä oli maistunut, kun silmäni olivat auenneet kaikille mahdollisuuksille. Tunsin olevani elossa. Tuli tehtyä typeriäkin asioita, mutta en silloin osannut kuvitellakaan, että toimisin syksyn tullen vielä typerämmin.

Pitkän ja pitkästyttävän kesän jälkeen palasin lopulta kotiin. Alku näytti valoisalta, ja olihan tämä kaupunki paljon valoisampi, kuin juuri nyt. Kun katson ulos ikkunasta, näen vain pimeää. Se on tämä vuodenaika, ja minua paleltaa koko ajan. 

Kevään loppupuolella olin tutustunut pariin uuteen ihmiseen. Ensimmäisen kanssa välimme viilenivät, erinäisten syiden, joita en tässä kuitenkaan ala tarkentaa, vuoksi. Jossain vaiheessa emme pitäneet ollenkaan yhteyttä, mutta puhuminen auttaa, ja asiat puhuttiin selväksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin hänen kohdallaan. Järjestin asiat parhain päin ja rohkaisin häntä tutustumaan ihmiseen, joka tekee hänet onnelliseksi, ja jonka hän tekee onnelliseksi. Paras asia, jonka olen pitkään aikaan tehnyt. 


Toisen kanssa välimme lähenivät kesän myötä, välimatkasta riippumatta, sillä pidimme aktiivisesti yhteyttä Facebookin välityksellä. Kun ihmisten kanssa pääsee keskustelemaan pintaa syvemmällä olevista asioista, heistä paljastuu usein uusia puolia, ja niin kävi tämän henkilön kohdalla. Kun palasin syksyllä pohjoiseen, oli luontevaa alkaa viettää entistä enemmän aikaa hänen kanssaan. Ensitapaamisellamme minut säikäyttänyt ihminen paljastui mitä ihanimmaksi tyypiksi outouksistaan huolimatta. Enpä olisi uskonut, että juuri hän on loppujen lopuksi se ihminen, johon voi luottaa, ja joka oikeasti jollain tasolla välittää.

Syksyn alkua sävytti myös uusi tuttavuus. Silloin tällöin elämässä tulee vastaan erityisiä ihmisiä, jotka vain kolahtavat ja lujaa, ja hän on juuri sellainen ihminen. Erityisen hienoihin ihmisiin tutustuminen on samaan aikaan aivan mahtavaa että aivan kamalaa. On upeaa tuntea joku niin hieno ihminen ja saada olla tekemisissä hänen kanssaan. Samalla ihmissuhdetta sävyttää kuitenkin pelko: Entä jos hän kyllästyy minuun? Sellaisen ihmisen esitteleminen muille kavereille on aina riski, koska kaverit saattavat olla liian mielenkiintoisia.. En tiedä, missä mennään, mutta pahalta näyttää. Jostain syystä työnnän minulle merkitykselliset ihmiset pois.

Merkityksellisyydestä puheen ollen, aika ei oikeastaan merkitse mitään siinä, tuleeko jostain ihmisestä minulle tärkeä vai ei. Tänään rikkoutui yksi ihmissuhde. Erään ihmisen kanssa on ollut koko syksyn vaikeaa, vaikka ennen pidin häntä mainiona tyyppinä. Minä olen aika tulisieluinen, mutta hän vielä enemmän. Sellainen ei voi toimia. Ylitulkintaa, väärinkäsityksiä, rumia sanoja ja vihamielisyyttä. Sitä meidän välisemme vähäinen kommunikaatio viime aikoina oli ollut. Olen herkkänahkainen, joten miten voisinkaan tulla toimeen ihmisen kanssa, joka on vielä herkkänahkaisempi? Enkä minä oikeastaan tunne mitään, olihan tämä odotettavissa. Tietyllä tapaa olen helpottunut, vaikkakin tällainen välirikko voi olla muiden ihmissuhteiden kannalta vaarallinen, viitaten mahdolliseen mustamaalaamiseen. Ihmiset kun tuppaavat unohtamaan, että asiolla on kaksi puolta.


Haluaisin, että ihmissuhteet olisivat helppoja, mutta eiväthän ne koskaan ole. Niitä tulee ja menee. Vähäpätöiset ihmissuhteet katkeavat, eikä se haittaa. Tärkeät ihmissuhteet katkeavat ja se sattuu kauan. Osa suhteista syvenee, osa viilenee. Sellaista on elämä.

Tällä hetkenä päälimmäisenä tunteena on huoli eräästä minulle tärkeästä ihmisestä. Halu kuunnella ja tukea ja antaa kaikki lohduttavat halaukset.  Mutta tunnen myös hieman iloa siitä, että tapaan huomenna pitkästä aikaa yhden toisen minulle tärkeän ihmisen, ja tiedän, että saan häneltä lämpimän halauksen ja saan puhua ja kuunnella ja unohtaa hetkeksi kaikki, mikä tuntuu raskaalta. 


***



Ellie Goulding - I Know You Care

Clinging to me
Like a last breath you would breathe
You were like home to me
I don't recognize this street
Please don't close your eyes
Don't know where to look without them
Outside the cars speed by

I've never heard them until now
I know you care
I know it is always been there
But there is trouble ahead I can feel it
You were just saving yourself when you hide it
Yeah I know you care
I see it in the way you stare
As if there was trouble ahead and you knew it
I'll be saving myself from the ruin
And I know you care





maanantai 6. lokakuuta 2014

Haalarimerkkikilpailu

https://docs.google.com/forms/d/19KC9fLsOBQAHmeDiwb0WU3Rp1vmx4kvAIDYz4h7JIL8/viewform

Otin jälleen osaa kilpailuun. Kiire tuli, koska tein suunnitelmat viimeisenä osallistumispäivänä. Ensimmäisen sarjan merkki nro 3 ja toisen sarjan merkit 9 ja 10 ovat minun käsialaani. 


Ps. Blogi palaa tauolta, jahka stressi opiskeluista hieman hellittää.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Keramiikkaa, metalligrafiikkaa ja vähän maalaustakin



Minusta on tullut harmillisen laiska bloggaaja. Yli kuukausi viimeisimmästä kunnollisesta postauksesta, wohoo. Tällä hetkellä vietän kesälomaa.



***


Vapun jälkeen yritin kuumeisesti lukea tenttiin. Tenttipäiviä järjestettiin kaksi, ja olin viime vuoden loppupuolen tentistä viisastuneena päättänyt mennä tekemään tentin jo ensimmäisenä päivänä. Tenttiin piti lukea kaksi kirjaa ja pari artikkelia netistä. Loppujen lopuksi luin artikkelit, toisen kirjoista kokonaan(enkä mielestäni ymmärtänyt siitä paljoakaan) ja toisesta viidesosan. Olin satavarma, etten pääsisi läpi tentistä. Toisin kävi ja sain nelosen. En mennyt korottamaan.

Palkitsin itseni mansikoilla hyvin menneen tentin johdosta.


Keramiikan kurssikin päättyi ja vappuriennoista huolimatta sain kurssin lopputyönkin valmiiksi. Aiheena oli omakuva tai minäkuva. Päätin tehdä jonkinlaisen sfinksin. Alkuperäinen versio oli istuvassa asennossa. Se oli kuitenkin päässyt vapun aikaan kuivahtamaan niin pahasti, että siltä irtosi jokainen raaja. Jouduin tekemään kiireessä uuden, tällä kertaa makaavassa asennossa olevan. Se ei saanut järin imartelevaa palautetta kritiikissä. Toivottavasti kukaan ei oikeasti luullut, että pidin lopputyötäni hienona, koska inhosin sitä aivan suunnattomasti. :D

Plastisen sommittelun ja keramiikan tunneilla tuli kyllä huomattua, että savi ei ole minun juttuni. En saa tehtyä siitä skarppeja muotoja, vaan työni ovat löysiä ja muhkuraisia. Kyllä kaksiulotteisuus sopii minulle paremmin. En muuten ole vieläkään saanut keramiikasta kurssiarvosanaa tai opintopisteitä. Opettaja ei ehkä hyväksynyt lopputyötäni, ja joudun suunnilleen käymään kurssin uudestaan.


Yksi kurssin harjoitustöistä. Sen piti olla realistinen riekko..


 ..mutta siitä tulikin joku satukirjan tirppa. Lintu istuskelee nykyään olohuoneen ikkunalaudalla.


 Lopputyö.




***



Kuten vappupostauksessa mainitsin, olin ensimmäistä kertaa sitseillä. Pääsin hyödyntämään sitseillä oppimaani, kun oma ainejärjestömme, TAO,  joka ei pahemmin sitsejä harrasta, päätti järjestää vihdoin ja viimein sitsit, teemana Euroviisut. Kyseessä olivat ns. harjoitussitsit, sillä monetkaan taidealojen opiskelijat eivät olleet olleet yksilläkään sitseillä.

Kaikki neuvottiin kädestä pitäen, mikä turhautti minua suuresti. Ymmärrän toki, että tilanteesta pyrittiin tekemään mahdollisimman miellyttävä ensimmäistä kertaa sitsaaville, joita saattoi ehkä jopa jännittää, mutta mielestäni sitsaamaan oppii aivan yhtä hyvin, kun vain on mukana ja seuraa parhaansa mukaan mitä ympärillä tapahtuu. Tarvittaessa vierustoverit voivat neuvoa. Ei vapun kultasitseilläkään ollut mitään erityisjärjestelyjä ensimmäistä kertaa sitseillä olevia opiskelijoita varten, mutta kaikki selvisivät hienosti.

Pidin huomattavasti enemmän Kultasitseistä. Oman ainejärjestön sitsit olivat vähän latteat niihin verrattuna. En itse maksanut sitseistä senttiäkään, sillä voitettuani haalarimerkinsuunnittelukilpailun sain palkinnoksi ilmaisen sisäänpääsyn vapaavalintaiseen TAO:n tapahtumaan vuoden 2014 aikana. Kuulemani mukaan TAO järjestää tulevaisuudessa kahdet sitsit vuodessa: yhdet syksyllä ja toiset keväällä. Edistystä sekin.





***


Kevään viimeisenä kurssina meillä oli metalligrafiikkaa. Olen tehnyt metalligrafiikkaa opistolla vuonna 2011, joten akvatinta, viivasyövytys ja kuivaneulatekniikka olivat tuttuja ennestään. Mezzotintoa en vieläkään kokeillut, pehmeäpohjaa kylläkin.



 Luonnos etsausta, tutummin viivasyövytystä, varten.


Otin vaikutteita Ruohometsän kansasta suunnitellessani yhtä laattaa.




 Aloitimme etsauksesta, joka tekniikkana mahdollistaa tarkan, terävän, viivajäljen. Kun laatan reunat on hiottu ja laatta puhdistettu, sen päälle laitetaan pohjustus mahdollisimman tasaisesti. Luonnoksen saa siirrettyä laatalle kätevästi suoraan paperilta prässin avulla. Lopulta kaiverretaan kevyesti laatan pintaa näkyviin mallikuvan ääriviivoja pitkin. Sen jälkeen laatan takaosa teipataan ja laattaa syövytetään hapossa. Kaiverretut kohdat syöpyvät. Syövytysajalla voi vaikuttaa viivan tummuuteen. On myös mahdollista syövyttää viivoja eri aikoja, jolloin saadaan eri tummuisia viivoja : joko kaivertamalla lisää syövytyskertojen välissä tai peittämällä suojalakalla kohtia, joiden ei haluta syöpyvän enempää.

Minun vedokseni aihe on hätäratkaisu, poiminta luonnoskirjastani. Loppujen lopuksi se päätyi yhdeksi kritiikkitöistä. Kaikki viivat ovat yhtä tummia, koska olin laiska.



Kanilaatta oli oikea murheenkryyni. Koska valitsin vaurioituneen laatan, vaaleimpiin osiin jää silti melko paljon toonia, joten täysin valkoisten kohtien aikaansaaminen ei ole kyseisellä laatalla mahdollista. Toteutin kanin ja ympäristön etsaustekniikalla, taivaaseen käytin (epäonnistuneesti) akvatintaa.

Akvatintatekniikassa hartsipölyä ripotellaan laatalle tasaisesti ja se sulatetaan laattaan kiinni. Sen jälkeen voidaan suojalakalla peittää osat, joihin ei haluta akvatintapintaa. Syövyttämisajoilla voidaan jälleen vaikuttaa tummuusasteeseen ja syövyttäessä on mahdollista luoda liukuva tummuusvaihtelu, kuten tästä kanivedoksesta näkyy. 

Tein akvatintasyövytyksen kaksi kertaa, mutta kummallakaan kerralla taivas ei tummunut yhtään. Edes opettaja ei osannut sanoa miksi. Lopulta tein akvatinnan opettajan kanssa yhdessä ja se onnistui tyytyttävästi. Olisin halunnut taivaan yläosasta tummemman. Oma moka, kun syövytin liian vähän aikaa. Kanissa on muuten tummempaa ja vaaleampaa viivaa, koska käytin eri syövytysaikoja. Tummimmat kohdat on kaiverrettu ensin ja niitä on siis syövytetty pisimpään.



Pehmeäpohjatekniikka oli minulle uusi juttu ja koin sen miellyttäväksi. Pehmeäpohjatekniikassa laatta pohjustetaan erityisesti pehmeäpohjatekniikkaan soveltuvalla pohjustusaineella. Sen jälkeen laatan päälle laitetaan paperi, jolle aletaan kynällä piirtää kuvaa. Samalla kynä painaa jäljen laattaan ja pohjustusainetta jää paperiin kiinni niiltä kohdin, joihin tulee viivaa. Kun kuva on saatu laattaan, se laitetaan puoleksi tunniksi syöpymään.

Tässä tekniikassa on oltava varovainen, sillä sormenjäljet pohjustusaineessa syöpyvät hapossa, mikä näkyy myös minun vedoksessani. Pehmeäpohjatekniikassa ihastuin piirrosmaiseen jälkeen ja tekniikan helppouteen.


Viimeiseksi käytin ennestään tuttua kuivaneulatekniikkaa, jossa alumiinilaatalle kaiverretaan kuivaneulatekniikkaan soveltuvalla kaivertimella. Mitään pohjustusaineita saati syövytystä ei tarvita. Minulla oli tylsä kaiverrin, joten jouduin kaivertamaan kahdesti. Tällä tekniikalla toteutettu jälki on hieman levinneen oloista. Lisäksi laatta kuluu käytössä, jolloin kaiverrusta joutuu vahvistamaan. Ylllä oleva oselottia kuvaava vedos ei ole paras versio jonka kyseisellä laatalla tein, sillä tummimman vedoksen jätin opettajalle arvioitavaksi.


Minulla oli mahtipontisia suunnitelmia kurssin varalle, mutta laiskuus ja kiire voittivat, ja työt ovat sen mukaisia.


***


Kuten vanhempaa blogiani lukeneet saattavat muistaa, kuulun entisen kotipaikkakuntani taideyhdistykseen. Kyseinen taideyhdistys järjestää joka vuosi kesänäyttelyn, ja kesinä 2012 ja 2013 olen ollut siellä näyttelynvalvojana. Tänä vuonna näyttely päätettiin pystyttää tavallista aikaisemmin, mikä aiheutti minulle harmaita hiuksia. Tänä vuonna kullakin jäsenellä oli lupa tuoda näyttelyyn 2-3 maalausta, mutta minä en ollut tehnyt mitään sitten maalauskurssin. 

Tarkoituksenani oli tehdä kolme uutta maalausta ja postittaa ne porukoille, jotka veisivät ne näyttelyyn. Luovuin ideasta ajanpuutteen vuoksi ja toteutin pikaisesti yhden maalauksen. Päätin, että sen lisäksi vanhempani voisivat viedä näyttelyyn kaksi vanhaa tekelettä, jotka sitten voisin käydä vaihtamassa. Tärkeintä oli, että sain kolmella maalauksella varattua itselleni paikat.



Maalasin akryyleilla hevosen, josta piti tulla ruskea, mutta vaihdoin viime hetkellä harmaaseen, jsota tuli jokseenkin sinertävä/violetti. En ole erityisen rakastunut maalaukseen, vaan pidän hevosta varsin kökkönä, mutta tausta on ihan mielenkiintoinen, koska leikittelin siinä akryylivärin ohennusaineella ja krakelointiaineella. Maalauksella on korkeutta 70cm ja leveyttä 50cm.


 Lähikyvaa krakelointiaineen aikaansaamasta jäljestä


Lähikuva, joka paljastaa, ettei tausta itse asiassa olekaan valkoinen.


Vanhempani toimittivat maalaukseni ripustettaviksi, vaikka olin hieman skeptinen asian suhteen. Yhdistyksessä kun on tiukka linja, että maalaukset pitää toimittaa tiettynä päivinä ja tiettyyn kellonaikaan, muuten ei saa maalauksiaan esille.

Kuulin, että näyttelyn taso on tänä vuonna todella korkea, joten odotan mielenkiinnolla sen näkemistä. Lisäksi näyttelytilaa on suurennettu: takaseinän takaiseen tilaan rakennettiin vihdoin ja viimein lattia ja seinään puhkaistiin oviaukko. Niinpä näyttelytilan takaosassa on erillinen huone, joka tosin on varattu yhdistyksen arvovaltaisten jäsenten omalle näyttelylle. 


***


Minulla olisi oikeastaan vaikka mitä kirjoitettavaa, lähinnä siitä, mitä minulle oikeastaan kuuluu ja mitä viime aikoina on tapahtunut. En sitten tiedä, kiinnostaako ketään sellaiset postaukset. Ekskursiosta tehnen oman postauksensa sitten joskus. 

Kuvataidekasvatuksen pääsykokeet lähenevät, ja se on muuten näkynyt blogini tilastoissa. Etenkin erästä vanhan blogini postausta on luettu erityisen ahkerasti. Allekirjoitan yhä tuolloin kirjoittamani, joskaan en ehkä ilmaisisi asioita ehkä yhtä kärkkäästi. Korostan kuitenkin edelleen, että tänne etsitään opettajia, ei taiteilijoita. 

Käynen itse pääsykoepaikalla kuokkimassa, koska asun suunnilleen vieressä. Lisäksi menen sitten tiistai-iltana katsomaan ovessa olevista listoista, millaisilla pisteillä jatkoon on päästy. Ah, melkein nostalgista. Onneksi ei tarvitse enää itse hakea. Toivottavasti sisään pääsee tänä(kin) vuonna kivoja tyyppejä! :)



***



Yleensä laitan tänne jonkin jollain tavalla minulle ajankohtaisen biisin, muttä tällä kertaa minulla oli vaikeuksia keksiä mitään. Niinpä valitsin biisin, joka on hyvä, ja jossa on kiva musiikkivideo.


  

Sébastien Tellier - Look





Details of your look, like your tights

Killing me by shoot, just in once
Let me lick it, jewel, with your cries
Since days of school, you and I





tiistai 3. kesäkuuta 2014

Majoituspaikka tarjolla


Kuvataidekasvatuksen valintakokeet ovat kuulemma jo ensi viikolla.
Mikäli tänne eksyy joku valintakokeisiin tuleva, jolla ei ole vielä yöpaikkaa, niin minun luonani on mahdollista yöpyä. Kiinnostuneet voivat laittaa viestiä blogin kommenttikenttään.





Ps. Päivitän blogia lähiaikoina. 

lauantai 3. toukokuuta 2014

Villin Lapin vappu


Takana tapahtumarikas vappu. Kyseessä on ensimmäinen vappu, jota olen juhlinut ylioppilaaksi kirjoittamiseni jälkeen. Ensimmäinen opiskelijavappu.

Viikkoa ennen vappua täällä oli erilaisia aktiviteetteja. Päätin osallistua niin moneen kuin mahdollista. Erityisen kiinnostunut olin rastikilpailusta ja sain koottua joukkueenkin hyvissä ajoin. Joukkueessa meitä oli kuusi (henkisesti seitsemän :> ), plus mainio keppihevonen nimeltä Jorma, jonka yksi joukkueen jäsenistä osti alun perin prinsessabileisiin, joihin hän osallistui prinssinä.


***



Ostin 20 euroa maksavan vappurannekkeen, jolla pääsi ilmaiseksi tai sai alennuksia tapahtumista. Lisäksi vappurannekkeen ostaneet saivat hienot haalarimerkit. Ompelin haalarimerkin tietenkin heti. Se oli sitä vaihetta, kun haalarini vielä näytti tosi säälittävältä. :D

Perjantaina osallistuimme vesibussiin. "Meillä" tarkoitan rastikisajoukkuetta. Joku keksi, että koko porukka osallistuu aina kaikkiin tapahtumiin. 

Minun vapunviettoni alkoi viime viikon perjantaina Gold Digger -vesibussilla. En tiennyt, mistä oli kysymys, mutta osallistuin siihen, koska rannekkeella se oli ilmainen. Homma meni niin, että osallistujat matkustivat kahdella bussilla rastilta toiselle. Meidät oli jaettu sekajoukkueisiin ja itsehän olin joukkueeni ainoa taiteiden tiedekunnan opiskelija. 

Rastit olivat baareissa. Tehtävinä olivat mm. "kultaharkon" etsiminen, karaoken lauminen ja missiesittely. Tuli sinä iltana huomattua, että oikislaiset bilettävät rajuimmin: pari tyyppiä oli alasti jo ensimmäisellä rastilla. Oli mielenkiintoista olla joukkueessa, jossa oli luokanopettajaksi opiskelevia, oikislaisia ja joku amk-opiskelija Helsingistä. Taiteiden tiedekunnan opiskelijat kun ovat ihan erillään muiden tiedekuntien opiskelijoista.

Meininki oli aika kosteaa, tosin itse olin selvänä koko vesibussin ajan. Viimeisillä rasteilla alkoivat jalat jo palella, koska en ollut varautunut viileään iltaan. Vesibussin jälkeen oli vielä jatkot, ja en oikein osannut päättää, kannattaisiko mennä vai ei, koska viiden euron pääsymaksu oli minulle liikaa. Päätin kuitenkin mennä, kunhan ensin olin käynyt viemässä ylimääräisiä tavaroita kämpälle. 

Sattuma puuttui peliin. Kämpältä laitoin viestiä yhdelle kaverille ja kysyin, millainen meininki jatkoilla on. Koska siellä oli toisella kaverilla joku tilanne päällä, kaverini laittoi lyhyen viestin ja tulkitsin, että jatkot eivät olleet kovinkaan kummoiset. Siitä sitten sai alkunsa episodi, joka olisi voinut jäädä kokemattakin. :--D





Superhienon haalarimerkin ompelemista.

Lauantaina oli TAO:n järjestämät Avantgarde-naamiaisbileet Tivolissa. Olin intoillut niistä bileistä jo jonkin aikaa, koska mielestäni oli aivan mahtavaa saada kerrankin lupa meikata överisti. Aikaisemmin päivällä kävin leikkauttamassa hiukseni taas lyhyiksi, koska ylikasvanut kuontaloni oli todella epäavantgarde. Illan asuni oli musta (jo täällä näkynytkin) mekko yhdistettynä sinisiin kulmakarvoihin ja mustiin kasvokoristuksiin.

Avantgarde-bileet olivat ehkä pienoinen pettymys. Tuli kyllä tanssittua, mutta kotiin lähdin jo kahden maissa. Uudet haalarimerkit olivat tulleet, ja ostin Piisamirotta-merkin bileistä. Itse suunnittelemani sain ilmaiseksi. Se kuva oli aika naurettavan näköinen pienennettynä. :D



Meidän joukkue. Huomatkaa toki suunnittelemani merkki.

Sunnuntaina joukkueemme lähti rastikilpailuun. Oli ensiapurastia ja ilmakiväärillä ampumista. Minä tosin jätin ilmakiväärillä ja jollain ihme tappoaseella ampumisen väliin, koska en halunnut nolata itseäni huonoilla aseenkäsittelytaidoillani, sillä, etten todellakaan osu kohteisiin, enkä myöskään pidä aseiden äänestä. Paintball-sotaan kyllä osallistuin ja se oli hauskaa. Emme kilpailleet rastikilpailussa veren maku suussa, vaan tarkoituksena oli hauskanpito.

Rastien jälkeen oli kaksi tuntia vapaata, minkä jälkeen oli sitsit. Rastikisan jälkeen olin viluissani ja väsynyt, eivätkä sitsit innostaneet. Sitsit osoittautuivat kuitenkin hintansa (10 euroa) arvoisiksi. En ollut koskaan aikaisemmin ollut sitseillä, mutta onneksi ympärilläni istuvat neuvoivat, kuinka menetellä. Siellä juotiin ja siellä laulettiin. En edes muista, koska minulla olisi ollut yhtä hauskaa. Nauroin vedet silmissä, kun muuan kolmikko suoritti muiden edessä rangaistustaan (anteeksipyyntöruno), ja yksi tästä kolmikosta perseili vieden tehtävää aivan sivuraiteille

Sitseiltä osa porukasta lähti vielä jatkoille. Itse jätin jatkot väliin. Jälkeenpäin kuulin, että olisi ehkä kannattanut olla siellä. Hemmetti. :D



Sotamaalaukseni.

Jorma sitseille menossa.



Maanantaina vuorossa oli toogabileet, mutta ne eivät olleet mitenkään kummoiset. Porukkaa oli aika vähän, eikä kaikilla edes toogia. Minun toogani oli punainen verho, joka yllä oli todella vaikea kävellä.

Ennen peli-iltaa.


Tiistaina oli peli-ilta yhdessä baarissa. Ilmoittauduimme pelaamaan eri pelejä, itse ilmoittauduin pelaamaan Kimbleä ja Huojuvaa tornia. Jälkimmäisen voitin sattumalta, koska minun siirrostani seuraava pelaaja otti riskin ja kaatoi tornin. Pääsin loppukilpailuun muiden pelien voittajien kanssa. Pelasimme Speden Speleistä tuttua peliä, jossa oltiin silmät kiinni, pideltiin jalasta ja yritettiin pitää tasapaino. Voitin ehkä siksi, että saatoin olla ainoa kilpailija, joka ei ollut nauttinut alkoholia. Voitin siiderin ja shotin. Jes.

Osa seurueestamme halusi lähteä peli-illasta vielä yhteen toiseen paikkaan, ja niin lähdin minäkin, vaikka 2,5 euron pääsymaksu mietitytti (olen näemmä superpihi). Sellainen clubimainen paikka. Kun menimme sinne, siellä ei ollut juuri ketään, mutta jossain vaiheessa sinne alkoi valua porukkaa. 

Porukka alkoi hajoilla, kun tyypit löysivät itselleen seuraa ja katoilivat tanssilattialle ja ties minne. Minä istuin iltaa peli-illasta mukaamme lähteneen herrasmiehen (samainen tyyppi, jonka riskinoton ansiosta voitin peli-illan) kanssa ja seuraamme liittyi kolmannen vuoden oikislaisia. He onnistuivat hieman muuttamaan vesibussiin perustuvaa käsitystäni oikislaisista. 


Jorma-haalarimerkki

Keskiviikkona oli päätösbileet Tivolissa. Sitä ennen olimme katsomassa patsaan lakitusta ja osa porukasta otti fuksikasteen. Minä nössöilin, koska en halunnut ottaa vilustumisen riskiä. 




Illalla menimme Tivoliin. Etkot olivat minun luonani ja kämpillä tuli juotua hyvät pohjat. Olin varsin anteliaalla tuulella ja maksoin sisälle myös helmikuussa tapaamani (puoli)tutun. :D  Illan tehtävänäni oli hoitaa muuan paitaepisodi päätökseen. Olin luvannut korjata yhden vesibussissa tapaamani oikislaisen paidan (jota minä en siis ollut rikkonut) ja minun piti saada se palautettua. En kuitenkaan aivan välttämättä halunnut törmätä paidan omistajaan, joten valjastin koko porukan paidanpalautustehtävään. Loppujen lopuksi se olin sitten kuitenkin minä, joka paidan palautti. Hoidin sen tyylikkäästi: tuuletin vapautumistani paidan taakasta, kalautin tyyppiä Jormalla päähän ja liukenin paikalta tanssilattialle retuuttaen mukanani yhtä peli-illan jatkoilla tapaamani (vastahakoista) oikislaista. 

Jaoin muuten patsaan lakituksessa ja Tivolin bileissä itsetekemiäni kämäisiä haalarimerkkejä. Merkin sai sen jälkeen, kun olin ahdistellut ihmistä keppihevos-Jormalla. Tivolissa valitsin ensimmäiseksi uhrikseni varsin vaarattoman näköisen tyypin. Hänen ilmeensä oli kyllä tapahtumahetkellä näkemisen arvoinen. 



Surrealistista meininkiä.

Osa porukasta lähti kahden maissa kotiin. Minä ja muutama muu olimme valomerkkiin asti. Hengailin illan Jorman kanssa mm. tanssilattialla. Keppihevosen kanssa tanssaava tyyppi on totaalinen turn off. Sainkin olla rauhassa kaiken maailman pervoilta, toisin kuin muutama muu seurueesta. Loppuillasta jouduin tosin paitahemmon ahdistelemaksi, mutta pelastavat enkelit sattuivat paikalle juuri oikeaan aikaan.

Neljän maissa kävelin kotiin ja keräilin matkalta tölkkejä. Toisessa kädessä tölkit ja toisessa Jorma. Tölkit tippuivat useita kertoja. Kerrostalon oven luona oli todella paljon pulloja ja tölkkejä, joten kävin viemässä Jorman ja aikaisemmin poimimani tölkit sisälle ja hain muovipussin. Pulloja ja tölkkejä kertyi muovikassillinen, eli noin kolmen euron arvosta.


Jorma tuli minun luokseni yöksi.


Haalarimerkkejä kertyi mukavasti. Kaikki eivät näy kuvassa.



***


Viime päivät on mennyt palatessa arkeen. Tai ainakin sitä yrittäessä. Olen ollut kamalan väsynyt kuuden päivän bileputken jälkeen. Eilen ja tänään olin tekemässä keramiikan kurssin lopputyötä. Olin hylännyt keskeneräisen tekeleeni viikoksi ja se oli kuivunut niin pahasti, että se meni palasiksi. Tein sitten kokonaan uuden ja sain sen jopa valmiiksi. Ruma siitä kyllä tuli. Omakuvasta tulikin Quasimodo.

Keskiviikkona on tentti ja olen hädin tuskin avannut toisen tenttikirjoista. Ajattelin käväistä katsomassa tentin ja lukea toista tenttipäivää varten ihan kunnolla. Ahdistaa silti.

Ankeasta arkeenpaluusta huolimatta olen viettänyt elämäni ikimuistoisimman vapun mahtavien tyyppien seurassa. Minä olen elossa.



***




Nämä biisit muistuttavat minua tästä vapusta.


Tähän biisiin rakastuin. Musiikkivideon tanssiliikkeet ilahduttavat minua suuresti.

Sima - Tanssilattialla


Muistikuvat eiliseltä
mokasin sen voin myöntää 
ei oo massii enää 
Mut mitä meitsil kuuluu tänään 
no ihan megahyvää
toivon että huomenna sun vierestäsi herään



Yksi vuosikurssilainen toivoi tätä biisiä Tivolissa. 

Stepa - Lastenlaulu






Yhtäkkiä kaikki tanssi, ja minun suusta lensi simpanssi
Joku minun vaatteeni varasti, ku olin tanssilattialla alasti
Tää biisi on yhtä järkevä, kun minun siskon poikaystävä
Ja vaikka tää onki hullu tarina, tää on tapahtunu mulle jo pari kertaa.